lauantai 14. marraskuuta 2015

Erilaisia oluita sekä luonnonsuojelualueen tutkimista

Mitäs tässä, taas on hujahtanut pari viikkoa ohi kuin tuosta vain... Säät vaihtelee päivittäin kylmän ja lämpimän sekä sateisen ja kirkkaan välillä, joten lämpimistä ja kirkkaista päivistä on täytynyt ottaa ilo irti ja käydä ulkona kävelemässä ja ihastelemassa vihreää maailmaa! Eräänkin työpäivän päätteeksi päätin lähteä parin tunnin kävelylle Dunedinin kasvitieteelliseen puutarhaan (Botanic Gardens) niille alueille, joissa en vielä käynytkään. Puutarhasta löytyy muun muassa Uuden-Seelannin alkuperäisille kasveille omistettu alue, kuten myös esimerkiksi Afrikan ja Etelä-Amerikan tyypillisille kasveille. Tällä kertaa huomion suurimmaksi osaksi vei lintutarha, josta löytyi monenlaisia papukaijoja ja muita lintuja ympäri maailmaa.

Kesä on korvilla!

Vuoristokasvillisuutta
Gabbage tree (Cordyline australis)
Sinikelta-ara Etelä-Amerikasta (Ara ararauna)
Etelä-Afrikan kasvillisuutta sekä taustalla North East Valleyn kaupunginosaa
Metsän kasvillisuuskerroksia havainnollistettuna, pohjakasvillisuus edessä ja puut taustalla

Launtaina 7.11. kävimme kämppisten kanssa Dunedinin Craft Beer and Food Festivaaleilla. Kyseessä oli siis rugbykentällinen kalja- ja ruokatelttoja, joista sai ostaa haluamaansa elintarviketta suhteellisen halpaan hintaan. Maksu suoritettiin rannekkeilla, joihin oli ensin ladattava rahaa maksupisteellä. Tapahtumassa vietettiin aikaa noin seitsemän tuntia, eli kaikenmaailman uusia makuja ehti maistella ja nautiskella kaikessa rauhassa! Tosin tuli huomattua, että suosituimmat oluet ja ruoat myytiin loppuun melko nopeasti, eli aivan kaikkea mitä mieli teki en ehtinyt kokeilla... Lisää tällaisia Suomeenkin!

Forsyth Barr Stadium ja lukuisat kalja- ja ruokateltat

Eilen perjantaina 13.11. osallistuin laitoksen konferenssiin Orokonuin luonnonsuojelualueen kupeessa. Konferenssissa toistakymmentä maisteri- ja tohtoriopiskelijaa pitivät puheita omista tutkimuksistaan ja ainakin tällä kertaa kaikki aiheet olivat erittäin mielenkiintoisia! Seassa oli jopa muutama tutkimusaihe, joihin kukaan ei ennen ole pureutunut. Erityisesti mieleen jäi Australiasta levinneen (pahamaineisen mustalesken kanssa samaan sukuun kuuluvan) redback spiderin (Latrodectus hasselti) populaatioiden hallitseminen Uudessa-Seelannissa feromoniansojen avulla. Lounastauolla oli käytettävissä hieman ylimääräistä aikaa, joten käväisin nopeasti kävelyllä Orokonuin luonnonsuojelualueella. Kiivit pysyivät päiväsaikaan vielä omissa piiloissaan, mutta tuli nähtyä tuatara (Sphenodon punctatus), pari skinkkiä eli kaivajaliskoa (Oligosoma otagense) sekä makomako (Anthornis melanura) ja pari tuita (Prosthemadera novaeseelandiae). Alue oli täynnä linnunlaulua monen muunkin lajin osallistuessa kuoroon, mutta muita lintulajeja en onnistunut näkemään tunnistamisetäisyydeltä. Aurinkonpaiste ei viileänä päivänä paljoa lämmittänyt, sillä koko päivän puhaltaneen viileän tuulen vaikutuksesta oli hankala tarjeta farkuissa ja hupparissa...

Tuatara
Kaksi skinkkiä
Polku luonnonsuojelualueella
Ruokinta-alusta linnuille
Orokonuin luonnonsuojelualuetta

Suuria suunnitelmia ei ole edessä, kämppikseni lupautui lähtemään huomenna ajelulle opastamaan minut ajamaan vasenkätisen liikenteen mukaan... Vaikka kaiken maailman menopelien ratteja on tullut viime vuosina käänneltyä, niin tämä on nyt ensimmäinen kerta kun tietotaito pitää kääntää peilikuvan mukaiseksi.

torstai 29. lokakuuta 2015

Otagon niemimaa

Itse kotilokoe on pyörähtänyt täysillä käyntiin. Mihin olen käyttänyt nyt tämän kaiken vapaa-aikani, joka minulle on suotu? Totuus, en oikein mihinkään. Pari kertaa kävin hölkkäämässä aurinkoisella säällä yläkaupungin pikkukatuja pitkin, muuten pääasiassa olen ollut kotosalla tai kävelemässä kaupungilla etsimässä uutta pikkupurtavaa makunystyröiden hämmentämiseksi.

Viime lauantaina avautui viikon paras mahdollisuus näyttää naamaani ulkomaailmalle pidemmän aikaa kerralla, kun samassa työhuoneessa oleva tohtoriopiskelija kertoi tarvitsevansa apua kotiloiden keräämisessä Otagon niemimaalla. Suunnitelmissa oli mennä ensin pariksi tunniksi niemimaan merenpuoleiselle rannalle Victory Beachille oleskelemaan ja illemmasta laskuveden aikaan keräämään matalikolle ansaan jääneitä suolaisen veden kotiloita. Lähdimme matkaan noin kolmen maissa iltapäivällä, minun ja tohtoriopiskelijan lisäksi mukana oli neljä uutta tuttavuutta, jotka kaikki kuuluivat yliopiston henkilökuntaan. Rannalle päästäksemme meidän piti jättää auto laidunten reunalla olevalle parkkipaikalle, sillä Victory Beach sijaitsee Okian luonnonsuojelualueella. Ennen luonnonsuojelualueen rajaa meidän oli käveltävä parisataa metriä laidunten välissä kulkevaa polkua.

Laidunten välissä kulkeva polku. Kukkuloista vasemmalla Large Pyramid ja oikealla Little Pyramid
Laidunta ja ympäröiviä kukkuloita
Lambi :3

Rannalle päästyämme oli aika ottaa kengät ja sukat jalasta pois ja kävellä hienolla hiekalla pitkin rantaa, välillä varpaat kastaen vilpoisessa merivedessä. Aurinko osasi jälleen mennä piiloon juuri rannalle päästyämme, joten mikään täydellinen sää ei ollut kyseessä. Tuuli kuitenkin oli kohtalaisen heikkoa ja lämpöäkin oli noin 14°C, joten mikäs siinä köpötellessä! Merivesi kuitenkin oli vielä niin viileää etten kokenut pakottavaa tarvetta päästä uimaan. Victory Beachillä on usein tavattu keltasilmäpingiinejä ja merileijonia, mutta meidän lyhyen vierailumme aikana emme rannalla tavanneet muita elämänmuotoja kuin ihmisiä sekä satunnaisia lokkeja. Tuulen voimistuessa päätimme, että on aika jatkaa matkaa kohti kotiloiden keruuta. Kengät takaisin jalkoihin ja autoa kohti. Matkan varrella päätimmekin kivuta vielä pienen sammuneen kukkulan huipulle (Little Pyramid), jonka päältä aukesi erittäin mainio näkymä merelle, luonnonsuojelualueelle sekä sitä ympäröiville vihreille kukkuloille!

Okian luonnonsuojelualueen kartta ja käyttäytymisohjeet
Victory Beach pohjoiseen...
...ja etelään kuvattuna
Pyramidit rannalta päin kuvattuna
Huipulla!
Näköalaa etelään...
...ja länteen päin
Valkoisia lammaspisteitä kukkuloilla

Kellon edetessä matkan oli kuitenkin jatkuttava, joten otimme suunnaksi Portobellon kaupunginosassa sijaitsevan matalikon. Laskuvesi oli juuri sopivasti saanut meren vetäytymään pois kotiloiden yltä, joten otimme jalkaamme kumisaapaat tai kahluuhaalarit ja matalikolla kävellessämme noukimme talteen eteen sattuvia kotiloita. Tämän lajin kotilot ovat huomattavasti suurempia kuin itse käyttämäni makean veden kotilot, joten noukkiminen tapahtui silmämääräisesti omin sormin. Merivesi tuntui lämpimältä tuuliseen ilmaan verrattuna, joten kerran käden kasteltuani ymmärsin pitää sormet lämpimässä vedessä mielummin kuin kylmässä tuulessa. Alle tunnin verran kerääminen kuuden ihmisen voimin tuotti noin 5 000:n kotilon potin. Tavoiteltu summa kotiloita saavutettuamme läksimme takaisin kohti Dunedinia.

Portobello Bayn matalikkoa laskuveden aikaan
Portobello Bay

Tällä viikolla olen pitänyt kotilotovereista huolta ja jatkanut koetta kalanhajukäsittelyllä. Keskiviikkona kävin tämän niemimaan kotilokeräyksen järjestäneen tohtoriopiskelijan ja parin muun kotilonkerääjän kanssa kuppilassa yksillä (valitsin kookosporterin, olipa hyvä ja mielenkiintoinen yhdistelmä!) sekä kiinalaisessa ravintolassa täyttämässä napamme lajitelmalla erilaisia itämaan herkkuja. Nyt viikonloppuna on edessä halloween, mutta suunnitelmat ovat vielä avoimet. Katsotaan mitä siitä tulee!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Vogel Street Party

Taas on viikko mennyt nopeasti ohi. Armaat kotiloni ovat nyt inkubaattoreissa oleskelemassa, eli tällä hetkellä työpäiviin kuuluu parin tunnin päivittäinen reissu yliopistolle poimimaan kuolleet kotilot elävien joukosta pois ja tutkimaan mikroskoopin alla, miten rajusti nämä yksilöt nyt olivatkaan loisittuja. Tähän mennessä kaikki kuolleet olivat raskaasti loisittuja, eli ei ehkä ihmekään ettei niillä energia riitä korkeissa lämpötiloissa selviämiseen, kun sisällä on suuri määrä vapaa-matkustajia kuluttamassa yhteisiä energiavaroja.

Kotilot omissa purnukoissaan kymmenen ryppäissä, yhteensä 500 yksilöä
Kotiloiden uudet kodit seuraavien viikojen ajaksi

Lyhyet työpäivät tuo mukanaan enemmän vapaa-aikaa tuhlattavaksi, mikä on ehdottomasti positiivinen seikka! Tosin tällä viikolla en säiden takia malttanut vapaa-aikaa ihmeemmin hyödyntää, vaan päätin kirjoittaa ennakkoon tutkimusraporttia niin paljon kuin vain pystyn tässä vaiheessa (jää sitten enemmän aikaa käytettäväksi myöhemmin). Viime viikonloppuna tosin tekemistä riitti kun kelit osui kohdalleen!

No perjantaina oli se illallinen intialaisravintolassa, isot ja maittavat annokset sekä noin kymmenen loisryhmän tutkijaa niitä nauttimassa. Siinä meni parisen tuntia mukavasti, ja hyvin syöneenä myös uni maittoi koko seuraavan yön. Lauantaina heräilin auringonpaisteeseen ja oli kertakaikkiaan erinomainen sää. Päätettiin kämppiksen kanssa lähteä uiskentelemaan St. Clairin suolavesialtaalle, eli lämmitettyyn merivesialtaaseen. Opiskelijahintakin oli erittäin kohtuullinen ja kelpasi myös suomalainen opiskelijakortti, vaikka kassaneidin ilmeestä näkikin, ettei häntä kortin autenttisuus sen suurempia kiinnostanut. Altaassa vesi oli lämpimähköä, ehkä noin 27°C. Luonnollisesti heti kun jalat koskivat ensimmäistä kertaa vedenpintaan meni aurinko pilvien taakse piiloon. Yritettiin sitä hätyyttää esiin toista tuntia, mutta koska pilvet eivät uhkailuista huolimatta näyttäneet mihinkään enää liikkuvan, niin päätettiin poistua jo reilun tunnin jälkeen. Ehkä ensi kerralla enemmän!

Lämmitetty suolavesiallas, taustalla kylmä meri
Kohtalaista allokkoa merellä
Hiekkarannalle lyövää aallokkoa

Uiskentelun jälkeen nappasimme kahvit läheisestä kuppilasta ja käveltiin merenrantaa pitkin. Merellä olikin suhteellisen voimakasta aallokkoa ja vuorovesi oli korkealla. Itse hiekkarannalle ei tällä kertaa menty, vaan oli aika palata takaisin kämpille suihkuttamaan suolavedet hiuksista ja syömään päivällistä.

Parin tunnin kämpillä oleskelun jälkeen lähdin itsekseni kohti Vogel Streettiä, jossa oli käynnissä Vogel Street Party! Lähes koko kadun mitalta oli normaali autoliikenne estetty ja sen sijaan katu oli täynnä ruokakojuja ja livemusiikkia. Rakennusten alakerroissakin oli useampi taidegalleria auki vapaalla pääsyllä, sisältäen erinäköisten maalausten lisäksi videoita, runoja ja valokuvakokoelmia. Kävelin katua edestakaisin noin tunnin, minkä aikana ehdinkin nähdä lähes kaiken. Onneksi jo takaisin lähtiessä pysähdyin seuraamaan aukiolla pidettävää tanssiesitystä, sillä alussa parin tanssijan pikkuesitys muuttuikin pikkuhiljaa tarinan edetessä useamman henkilön taisteluksi. Hyvä vastaan paha, taisteluvälineinä mitä erilaisemmat liekehtivät keihäät, miekat, viuhkat tai renkaat. Tanssiesityksen jälkeen palasin kämpille enkä lauantaina sitten muuta enää tehnytkään.

Vogel Street Party
Livemusiikkia
Tanssia tulen kanssa






Sunnuntaina en keksinyt mitään ihmeellisempää, joten lähdin taas kävelylle lähimaastoon. Aiemmin oli kämppisten kanssa tavoitteena käydä läheisellä observatoriolla katsomassa öistä taivasta, mutta sopivan pilvetöntä perjantai-iltaa ei koskaan osunut kohdalle ennen observatorion sulkeutumista kesätauolle. Noh, kävin sitten kävellen siinä ulkopuolella, ihan vain katsomassa millainen pytinki se onkaan. Observatoriolta otin suunnaksi koillisen ja kävelin Roselynin kaupunginosan ohi ja kohti North East Valleytä yläkaupunkia pitkin. Reipasta tepastelua jatkui noin puolisentoista tuntia ennen kuin palasin kämpille. Suihkuun, ruokaa ja loppupäivä laiskottelua.

Beverly Begg Observatory
Aurinkokellokin oli oikeassa ajassa!
Belleknowes Golf Club
Sama toisesta suunnasta (niin vihreää!)
Rugbykenttä Otago Boy's High Schoolin takapihalla
Dunedin ja Otagon niemimaa yläkaupungilta kuvattuna

Kohtapuoliin käynnistyy itse tutkimus, eli puolet kotiloista altistetaan loisen pääisännältä tuoksuvalle vedelle ja puolet saavat tavallista järvivettä. Kokeen pitäisi kestää kuutisen viikkoa jos kaikki menee hyvin, katsotaan miten käy! Vapaa-ajalle yritän etsiä enemmän tekemistä, nyt on aktiivisesti etsinnässä jokin korista muutaman kerran viikossa pelaileva ryhmä, jonka mukaan voisi liittyä. Eiköhän sellainen täältä ensi viikolla löydy, toivotaan parasta.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Harmaa arki ja kuuma aalto


Tässä on nyt pari viikkoa vietetty tavallista arkielämää päivisin labrassa ja iltaisin kämpillä, joten blogin päivittämiseen ei ole juuri materiaalia kertynyt... Mutta nyt yritän valaista lyhyesti, millaisia ne tavalliset arkipäivät täällä ovatkaan!

Noh, ensimmäiseksi ei niin harmaa viikonloppu alkoi lauantaina hyvällä, viileällä säällä. Kämppikseni Cathrine kutsui minut pelaamaan värikuulasotaa eli paintballia muiden hammaslääkärien kanssa! Aamulla nopea ryntäys kirppikselle, josta ostin mutaa ja maalia kestävät (lue: ei kiinnosta mitä niille käy) ulkoiluvaatteet ja lenkkarit.  Itse sotatantere oli noin 10 min ajomatkan päässä keskustasta, Combat Zone Paintballin ulkoareenalla. Käytännössä metsään oli rajattu noin 50 m * 200 m kokoinen alue, jonka keskustassa ja päädyissä oli kuormalavoista, peltitynnyreistä ja muista materiaaleista rakennettuja suojia puiden lomassa. Joukkueet jaettiin opiskelijat vs henkilökunta, minut liitettiin kämppiksen kanssa samaan henkilökunnan joukkueeseen. Muutaman lipunryöstöerän jälkeen suurimmalla osalla olikin jo ammukset loppuneet, joten noin kahden ja puolen tunnin jälkeen oli aika palata kämpille suihkuun ja rentoutumaan! Loppuillasta aika kuluikin erilaisten pienpanimo-oluiden, halvan punaviinin ja Mario Kartin parissa kämppisten seurassa. Sunnuntaista ei oikein mainittavaa, leffaa, sarjoja, ruokaa ja ruokakaupassa käynti.

Seuraava viikko menikin lähes kokonaan labrassa istuskellessa ja kotiloita tarkastellessa, maanantaista perjantaihin noin seitsemän tunnin työpäiviä. Keskiviikkona käytiin vielä hakemassa yksi erä kotiloita Lake Waiholasta. Lämmintä oli 21°C, aurinko paistoi taukoamatta ja tuulta erittäin vähän, täydellistä! Kasvot ja nenä eivät välttämättä tästä pitäneet, mutta en nähnyt/tuntenut palamisen merkkejä jälkeenpäin. Perjantaina tosin päivä päättyi hieman aikaisemmin, sillä eläintieteen laitoksen taukohuoneessa pidettiin Happy Hour, joka lokakuun alkamisen kunniaksi järjestettiin Octoberfestin tunnelmissa! Kaljaa tynnyristä, saksalaista makkaraa uunista ja luonnollisesti perunasalaattia ja pretzeleitä. Muutama tunti kului satunnaisten ihmisten kanssa jutustellessa ja syödessä. Lauantaina eikä sunnuntaina ei mielenkiintoista tapahtumaa. Tai no, sunnuntaina Dunedinin ylle hiipi kuulemma harvinaisen raju ukkosmyrsky, eli olohuoneen suojastakin sai nähdä komeita salamoita lähes 10 sekunnin välein!

Sade ja tuuli olivat melkoisen voimakkaat ukkosmyrskyn aikana

Tämä viikko on kulunut samankaltaisesti kuin edellinenkin, poikkeuksena tosin enemmän iltatoimintaa kämpän ulkopuolella. Tiistai ja keskiviikko olivat todella harvinaisen kuumia ja vähätuulisia päiviä (29°C päivällä parhaimmillaan!), joten tiistaina töiden jälkeen päätin käydä kävelyllä läheisellä Botanic Garden -puutahrassa. Vielä ei kaikki kasvit ole kukkiaan aukaisseet, mutta kuukauden päästä tilanne pitäisi olla jo toinen. Istahdin siellä penkille puutarhan keskusympyrässä, söin lounaalta ylijääneet eväsleivän ja banaanin ja nautin auringonpaisteesta ja kuumasta kelistä.

Botanic Garden ja evästauko
Sentään jotkin kasvit olivat jo aloittaneet kukkimisen
Kuvassa myös vanha tuttu, Leith River



Matala pensasaitalabyrintti
Winter Garden
Torstaina käytiin muutamilla olusilla laitoksen henkilökuntaan kuuluvien nuorten tutkijoiden kanssa, kämppis kutsui mukaan niin mikäs siinä sitten! Tänään vielä klo 19 illallinen loistutkimusryhmän kanssa intialaisessa ravintolassa. Ensi viikolla slovakialainen tohtoriopiskelija palaa takaisin kotiinsa kahden kuukauden työskentelyjakson jälkeen, eli tämä illallinen toimii jäähyväistapaamisena. Sehän alkaakin alle tunnin päästä, sinne siis!