Etelän joulu

Joululoma käynnistyi ja ohjelma yliopistolla hellitti niin, että vapaa-aikaa on ollut runsaasti tuhlattavana. Sunnuntaina 20.12. kävin tohtoriopiskelijoiden seurassa katsomassa uusimman Star Wars -leffan teatterissa, jopa 3D:nä, ja olihan se sen arvoista! Helpotus oli huomattava, kun leffan jälkeen voin taas selata internettiä ilman vaanivaa pelkoa spoilereista jokaista sivua ja kuvaa avatessa. Tämän jälkeen heti maanantaina alueelle laskeutui yhden päivän hellepiikki ja alkukesän kaunein päivä, jolloin aurinko paistoi koko päivän ja lämpömittari näytti parhaimmillaan 30°C muutaman tunnin ajan! Samojen tohtoriopiskelijoiden kanssa rannalle kuudeksi tunniksi uimaan ja köllöttelemään eli nauttimaan kauniista päivistä, joita ei täällä liikaa ainakaan kesässä kuulemma tule...

Long Beach ja lämmin päivä

Tiistai ja keskiviikko kuluivat kämppisten muuttoapurina ollessa ja keskiviikkoaamuna sain toimia lentokenttäkuskinakin, kun lentoyhtiö päätti muuttaa aikataulujaan muutama tunti ennen lentoa ja lentokentälle vievä pikkubussi ei olisi ehtinytkään ajoissa. Kuulemma tästä palvelusta on luvassa kuningasateria kaikilla herkuilla tammikuussa, eli saan kasvattaa vatsaa pizzan tahtiin ihan ilmaiseksi! Njam. Jouluaatto itsessään sujui rauhallisesti sisätiloissa sohvalla köllien vuoroin televisiota tai läppäriä tuijotellen. Perinteistä suomalaista jouluateriaa päädyin korvaamaan suurella annoksella KFC:n herkkuja, sillä keittiön puolella omat taitoni olisivat riittäneet ehkä riisipuuron ja graavilohen valmistukseen. Mikäs siinä, erilainen ateria tänä vuonna erilaisessa ympäristössä! Annos olisi ehkä ollut tarkoitettu jaettavaksi noin neljälle hengelle, mutta kyllä siitä yli puolet katosi yhdeltä istumalta nälkäisen opiskelijan vatsan uumeniin.

Kansainvälisen opiskelijan jouluinen juhla-ateria

Joulupäivänä suoritin hieman siivoiluja laiskottelun lomassa, kunnes illemmalla päätin lähteä katsomaan auringonlaskua läheiselle rannalle. Ajoitus osui kohdilleen ja paikalle saapuessani aurinko lähestyi kiihtyvää tahtia kohti juuri horisontin yllä leijuvia pilviä. Rannalta löysin seurakseni useita lokkeja sekä muutaman muun linnun lisäksi pari merikarhua, joista toinen ei näyttänyt yhtään välittävän noin 20 metrin päässä istuvasta ihmettelijästä! Siinä se köllötteli kivien välissä ilmeisesti unta etsien ja välillä päätään nostaen, mutta kehonkieli vaikutti todella rentoutuneelta vaikka se varmasti tiesi, että minä olen ihan lähistöllä. Auringon laskettua ihmettelin merikarhun rentoa elämää vielä noin 20 minuuttia ennen poistumista kotia kohti, onneksi se ei liikkeestä häiriintynyt vaan sain räpsäistyä kuvan vielä toisestakin kyljestä.

Otago Harbour illan hämärtyessä

Aurinkoa on vielä näkyvissä, ehdin ajoissa!

Seuralaisen siluetti

Piiloon meni

Pitkäjalka (pied stilt, Himantopus himantopus)

Makoileva merikarhu (New Zealand fur seal, Arctocephalus forsteri)

Sama yksilö toisesta kuvakulmasta

Tapaninpäivänä päätin viimein lähteä liikkelle, kun ilmastokin oli rohkaisevan lämmin ja kuiva, ja otin kohteeksi kämppisten suositteleman Pineapple trackin, joka vie kulkijansa Flagstaffin kukkulan huipulle demoniseen 666:n metrin korkeuteen. Aikamoinen kipuaminen siis oli Tanner Roadin parkkipaikalta, joka sijaitsee 190:n metrin korkeudella. Mutta näkymät olivat vaivan arvoiset, sillä kukkulan korkeuksista Dunedin näyttäytyi aivan uudesta näkökulmasta sekä läheiset alueetkin olivat hyvin nähtävillä! Flagstaffin huipulta laskeuduin läheiselle parkkipaikalle, mutta koska auto oli kukkulan toisella puolella oli käännyttävä takaisin... Tällä kertaa taitoin matkan kukkulan toista rinnettä pitkin Swampy Summittia seuraten, josta avautui näkymiä Otagon keskiosia kohti. Yhteensä patikointiin kului aikaa noin neljä tuntia, johon kuului lounastauko kivenkolossa (pusikon seassa lähes ainoa paikka, mihin aurinkoa voi paeta edes hetkeksi).

Näkymät olivat huikeat jo reitin alkupuolella!

Polku mutkitteli pitkin aukeampia ja metsäisempiä alueita

Toisiksi korkeimman kukkulan päältä Dunedin avautui jo kokonaisuudessaan ihailtavaksi

Pohjoiskaupunkia ja muun muassa Signal Hill

Eteläkaupunkia

Kukkulaa noustessa kasvillisuus vaihtui hiljalleen karummaksi pusikoksi

Toisiksi korkein...

...ja korkein Flagstaffin huippu

Tässä kivenkolossa sain nauttia varjon viileydestä lounastauon ajan

Lounaspaikalta vielä avautui erittäin mainio näkymä kaupunkia kohti

Ja viimein huipulla!

Flagstaffin huipun tietoja sekä ympäröivää maastoa kuvaileva metallilevy kiveen upotettuna

Huipun toiselta puolelta avautui näkymä etelän tasangolle

Polkua pitkin laskeutuessa kasvillisuus vaihtui taas pikkuhiljaa rehevämmäksi

Vaan matka ei ollut lopussa, vielä pitäisi kävellä takaisin lähtöpisteeseen...

Otagon keskiosia

Joku on rakentanut lohkareista picnic-pöydän!

Viimein aika aloittaa laskeutuminen parkkipaikkaa kohti

Kukkuloita Dunedinista koilliseen

Jälleen metsään ja varjoon armotonta aurinkoa piiloon!

Tuonne huipulle tuli sitten kiivettyä!

Seuraavien päivien iloksi suunnitelmissa on muutaman päivän matkustelu Eteläsaaren länsirannikkoa pitkin. Katsotaan siis lähempänä uuttavuotta, mitä kaikkea sieltä löytyykään!

Uusia harrastuksia

Edellisten viikkojen aikana on tapahtunut vaikka ja mitä. Ensinnäkin viimein sain luotua itselleni tunnukset paikalliseen TradeMe-sivustoon, joka käytännössä vastaa suomalaista huuto.nettiä. Sieltä löysin itselleni käyttämättömän parin vaelluskenkiä puoleen hintaan, tärkeä lisä pitkille vaelluksille maastossa! Paluumatkalla kenkiä hakemasta pysähdyin istumaan Otagonlahden rannalle ihastelemaan kaunista ja lämmintä päivää.

Otago Harbour, vasemmalla Dunedinin keskusta

Otagon niemimaata

Hämmentävää hammastaidetta

Mikä tärkeintä, löysin hyvän diilin lähistöltä ja tarkan pohdinnan jälkeen (noin 1,5 h huutokaupan päättymiseen) ostin itselleni auton, jolla päristellä vähän kaupunkia pidemmälle maata tutkimaan! Tavoitteena on siis myydä se Aucklandissa matkan päättyessä, mutta ennen sitä se saa palvella monta kuukautta matkatoverina. Ostos siis tapahtui pari viikkoa sitten, onneksi ennen sitä kämppikseni ehti pitää minulle ajotunnin paikallisen liikenteen omituisuuksia selittäen. Nyt muutaman reissun jälkeen vasemmalla puolella ajaminen tuntuu kohtalaisen luonnolliselta. Kyseessä on kai se ilmiö, missä päässä vain naksahtaa vipu oikeaan asentoon ja yhtäkkiä ajaminen onkin luonnollista myös tien vasemmalla puolella.

Matkakumppani!

Tiistaina kävin ensimmäisellä road tripillä uuden auton kanssa, Dunedinista etelään. Ensin valtatietä Lake Waiholan rannalle, josta olen kerännyt näytteitä tutkimukseeni liittyen ennenkin. Waiholalta matka kävi kukkuloiden yli merenrannalle Taieri Riveriä seuraten ja siitä rannikkoa pitkin takaisin Dunedinia kohti. Matkan varrelta löytyi myös turistikohteena suosittu Tunnel Beach, jonka käväisin katsastamassa hieman kauempaa. En taivaltanut aivan alas asti, sillä matka alas asti oli kohtalaisen pitkä ja päiväkin oli kääntymässä illan puoleen... Noh, kutina kuitenkin on, että tulen palaamaan sinne vielä!

Lake Waihola

Lake Waihola kukkulan päältä kuvattuna

Aavaa merta

Tunnel Beachin läheltä meri iltahämärässä

Tunnel Beach

Tunnel Beach hieman alempaa kuvattuna

Torstaina vuorossa oli kenttätöitä, tällä kertaa hieman kauempana Dunedinista. Suuntana oli Waitaki River pohjoisessa, josta noudimme amphipodeja eli pieniä katkoja (Paracalliope fluviatilis) tutkimuksen seuraavaa vaihetta varten. Paluumatkalla pysähdyimme tarkkailemaan Moeraki Bouldersin rantaa, jolla makoilee kuuluisia pallonmuotoiset kiviä! Valitettavasti kiireen ja piiskaavan sateen takia reissu jäi käväisyn asteelle, mutta olenpahan yhtä kokemusta rikkaampi!

Moeraki Boulders

Osa kivistä oli enemmän...

...tai vähemmän ehjiä 

Tänään käväisin ajelulla vuorostaan Dunedinista pohjoiseen, tälläkin kertaa rannikkoa pitkin. Kohteena oli Port Chalmersin satama-alue ja siitä eteenpäin Aramoanan ranta Otago Harbourin suulla. Tuulisena päivänä vedestä ja rannalta löytyikin paljon surffaajia nauttimassa aallokosta, mutta minulla tavoitteena oli kävellä aallonmurtajan päätyyn asti! Matka oli hieman pidempi kuin olin alunperin osannut odottaa, 900 metriä... Mutta aallonmurtajan lähistöltä löytyi tavallisten lokkien lisäksi parin muunkin lintulajin edustajia sekä ensimmäinen näkemäni merikarhu! Havainto tapahtui varsin kaukaa ja kovin lähelle tämä toveri ei päästänytkään ennen karkuun lähtöä, joten kummoista kuvaa en saanut napatuksi. Muuten alue oli tosiaan näkemisen arvoinen, itään katsoessa näkyi Royal Albatross Centrekin, jossa tavoitteena on joku päivä päästä käymäänkin albatrosseja tarkkailemaan!

900 metriä aallonmurtajaa

Surffaajat nauttivat tuulisesta säästä

Merimetson australaasialainen alalaji (black shag, Phalacrocorax carbo novaehollandiae)

Nokimeriharakka (variable oystercatcher, Haematopus unicolor)

Uudenseelanninmerikarhun (New Zealand fur seal, Arctocephalus forsteri) kylkeä ja räpylää

Nukkuvia mustanokkatiiroja (white-fronted tern, Sterna striata)

Merenkäyntiä aallonmurtajan kärjessä

Suolaisia pisaroita

Vastarannalla Royal Albatross Centre

Uudenseelanninlokkeja (black-billed gull, Larus bulleri)

Maorinmerimetsoja (New Zealand king shag, Phalacrocorax carunculatus)

Red-billed gull (Chroicocephalus scopulinus)

Paluumatkalla näin vielä miekkavalaan polskimassa Otago Harbourissa, mutta koska tie oli kapea ja pysähtymispaikkaa ei löytynyt niin en voinut sitä valasta ikuistaa... Kuitenkin mukava yllätys se oli!

Näiden reissujen lisäksi aloitin viime sunnuntaina käymään yliopiston urheilutiloissa koripalloa heittelemässä, viimein kolmen kuukauden tauon jälkeen... Päätin motivaatioksi ostaa jäsenyyden helmikuun loppuun asti ja tällä viikollakin olen käynyt kahdesti! Ehkä sitä taas pikkuhiljaa pääsee urheilun makuun laiskottelun (lue: labrassa istumisen) sijasta, hyväähän se vain tekee!