Kotilot on kavereita

Nyt on sitten toista viikkoa jahdattu loisittuja kotiloita, eli tutkimus itsessään on pärähtänyt käyntiin hyvää vauhtia. Tässä tekstissä on vähän kuivempaa selostusta tiedossa, hieman vaihtelua maisemakuvista ja seikkailutarinoista. Tuli tässä hetki sitten käytyä kunnolla kävelyllä kameran kanssa, joten siitä on sitten tulossa kertomus piakkoin hienojen kuvien kera!

Nonniin, tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, vaikuttaako terästorkkujan (millähän visiolla tämä nimi on annettu, englanniksi common bully, Gobiomorphus cotidianus) läsnäolo Coitocaecum parvum -loisen elämänkiertoon (perusinfoa innokkaille löytyy http://www.otago.ac.nz/parasitegroup/projects.html alaotsikolla Transmission and life history strategies of trematodes). Tavoitteena on siis ensin kerätä iso kasa C. parvum -loisittuja kotiloita (Potamopyrgus antipodarum), joten suuntana oli Dunedinista noin puolen tunnin ajomatkan päässä oleva Lake Waihola.

Tyyni Lake Waihola

Täältä on nyt kahdesti käyty noutamassa haavikaupalla kotiloita. Itse haaviminen on kohtalaisen työlästä ja hidasta, mutta muutaman tunnin aikana talteen saadaan tarpeeksi käsiteltävää useammalle päivälle. Kotilot tuotiin takaisin yliopistolle labraan, jossa itse kotilot käydään tarjottimellinen kerrallaan läpi loisittujen yksilöiden löytämiseksi. Valkeaa tarjotinta vasten tummat kotilot näkyvät selkeästi, ja silmän harjaantuessa huomasinkin, että loisittujen yksilöiden havaitseminen muiden seasta helpottuu jatkuvasti! C. parvumin mirakidiatoukka tunkeutuu nuoriin, pieneen kotiloon, jossa se vaikuttaa kotilon kasvuun siten, että kotilosta kasvaa selkeästi loisimatonta yksilöä pienempi ja hennompi. Tästä syystä loisittujen kotiloiden löytäminen silmämääräisesti on mahdollista.

Loisittujen kotiloiden etsintää labrassa

Tällaisia kasoja on tullut käytyä läpi jo kymmeniä

Loisitun (yllä) ja loisimattoman kotilon erottaa muodon perusteella. Valitettavasti ero ei aina ole niin selkeä kuin tässä

Silmämääräisesti loisitun näköiset yksilöt täytyy vielä varmistaa loisituiksi mikroskoopin alla. Pyrkimyksenä on nähdä itse loinen, tarkemmin loisen kerkariatoukka, jotta loisen läsnäolosta kotilossa voidaan olla 100%:n varma. Kerkariat saadaan esiintymään lämpöshokin avulla, jonka ajaksi kotilot asetetaan kuoppalevylle yksitellen omiin kaivoihinsa. Kuoppalevyä lämmitetään inkubaattorissa 25°C:ssa, ja puolen tunnin välein tarkastetaan, onko kotilosta tullut kerkarioita ulos. Tämä vaihe on osoittaunut hankalaksi, sillä useimmista kotiloista ei kahdeksannenkaan lämpöshokkisession jälkeen ole poistunut kerkariatoukkia...

Kotilot yksitellen kuoppalevyllä

Kerkariatoukkien etsintää mikroskoopin alla (kahvikuppi on pakollinen lisävaruste)

Lämpöshokki tapahtuu inkubaattorissa jatkuvan valaistuksen alla

Tällä lailla edetään, kunnes tallessa on tarvittavat 360 varmasti loisittua yksilöä (tällä hetkellä loisstatuksen varmistaminen on niin hankalaa, että tuota lopullista loisittujen yksilöiden määrää joudutaan ehkä vähentämään). Näiden aktiviteettien parissa vietän ainakin seuraavat pari viikkoa, ehkä enemmänkin. Tämän pitäisi olla koko tutkimuksen työläin vaihe, joten tämän loputtua vapaa-ajan määrä moninkertaistuu itse kokeen käynnistyttyä! Nyt on kuitenkin ainakin viikonloput aikaa puuhailla omiani, kuten reippailla kaupungin laitamilla ja tutustua mm. maailman jyrkimpään katuun. Siitä reissusta lisää seuraavassa tekstissä.