Matkan ensimmäinen päivä alkaa Lappeenrannasta, omasta huoneesta lapsuudenkodista. Kerään kamppeeni, tarkistan monta kertaa, että kaikki tarvittava on mukana ja oikeissa laukuissaan ja lähden äidin kyydissä juna-asemalle (kiire on jälleen läsnä omasta kuhnailusta johtuen...). Juna vie suoraan Helsingin Lentoasemalle, josta ensimmäinen lento kohti Lontoota lähtee klo 19:30.
Edessä on siis pitkä matka kolmen pysähdyksen taktiikalla kohti Uutta-Seelantia, tarkemmin Dunedinin kaupunkia. Lontoo-Singapore-Brisbane-Dunedin. Matkustan ensimmäistä kertaa pois Euroopasta, ja fiilis on odottava. Puolivuotisen työharjoittelujakson tarjoaa Otagon yliopisto Dunedinissa, jonka aikana tavoitteena olisi tutkia paikallisissa vesistöissä esiintyvän Coitocaecum parvum -loisen elämänkiertoa sekä lämpötilan vaikutusta siihen. Tarkemmin en vielä tiedäkään miten tutkimus tehdään, mutta se selviää seuraavien viikkojen aikana. Maanantaina olisi tarkoitus aloittaa jo hommat, tai ainakin tutustua tutkimusryhmän jäseniin sekä yliopistoon yleisesti. Saas nähdä kuinka pahasti unirytmin kääntyminen vaikuttaa keskittymiskykyyn, vaikka viikonloppuna onkin pari päivää aikaa sopeutua!
Tällä kertaa en tarinoi enempiä enkä lisää kuvia kotoisesta Suomesta, mutta viikonloppuna perille päästyäni yritän kuvata Dunedinia ja esitellä tulevaa hoitokotikaupunkia teillekin. Nyt istuskelen lentokentällä ylihinnoitellun burgerin syötyäni ja odotan koneeseen nousua, tästä se lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti